Kolmannen peräkkäisen tappiollisen vuoden jälkeen valtio on valmis vähentämään omistusosuuttaan Finnairissa. En tiedä onko valtiolla mitään oikeata syytä omistaa lentoyhtiötä, mutta minulle eri maiden kansalliset lentoyhtiöt, tai sellaiseksi mieltäväni lentoyhtiöt (esim. Queensland and Northern Territory Aerial Servicesiä, eli Qantasia, olen pitänyt Australian kansallisena lentoyhtiönä, kun logonakin on se kenguru, vaikka nimi ei olekaan Australian Air) ovat edustaneet parempaa laatua ja luoneet ensikäsityksen maasta.
Jos totta puhutaan, en tiedä ovatko British Airways, Singapore Airways, SAS ja kumppanit valtioiden omistamia--edes osittain--mutta jotenkin olen olettanut niin ja luokitellut ne kansallisiksi lentoyhtiöiksi. Olen myös olettanut, että jonkinlaisena valtion edustajana ja mainoksena turisteille valtion lentoyhtiöissä on parempi palvelu ja paremmat lentokoneet kuin halpayhtiöillä. Siitä olen myös ollut valmis maksamaan preemiota.
Voi olla järkevää mainosta maalle, että turistit kokevat matkansa kansallisella, tai sellaiseksi mieltävällään lentoyhtiöllä miellyttäväksi. Huono kokemus Ryanairilla ei vaikuta varmaan matkustajan näkemyksiin kohdemaasta tai Irlannista. Sen sijaan huonon BA-kokemuksen aiheuttamat negatiiviset tunteet ja mielikuvat kohdistuvat sekä lentoyhtiöon että Iso-Britanniaan. American Airlinesin kanssa tällaista ei ole ainakaan minulla, koska en voi kuvitella Amerikan valtion omistavan mitään tai panostavan kunnolla rahaa mihinkään omistamaansa firmaan. Nämä ovat siis kaikki mielikuvia, eivätkä välttämättä perustu faktoihin.
Valtion omistusosuuden vähentäminen ja halpalentoyhtiöiden aiheuttama kilpailu ja markkinamuutos herättävät minussa myös jonkinlaista pelkoa siitä, että Finnair laskee tasonsa Ryanairin tasolle (ja tässä tuskin pärjää). Finnairin palvelu ei ehkä ole jatkuvasti erinomaista, eivätkä koneet aina mukavia, mutta kyllä ne Ryanairin peittoavat. Olen itse ainakin valmis maksamaan jonkin verran ekstraa siitä, ettei tarvitse kokea mitään Ryanairin tapaista. Jos valtio ei voi subventoida lentoyhtiötä, minkä verran lippujen pitäisi maksaa, jotta lentokokemus olisi miellyttävä, eikä pakolliseksi ikäväksi koettu osuus lomasta? Jos ero on vaikka 600 euroa Ryanairilla vs 800 euroa Finnairilla Helsinki-New York lennolla, onko se jo liikaa? Eikö ole olemassa markkinaa paremmalle matkustamiselle? Voisivatko Finnairit ja muut pärjätä ilman, että yrittävät suoraan kilpailla halpayhtiöiden kanssa, tarjoamalla kansalliselle yhtiölle sopivampaa premium palvelua premium hintaan? Ehkä viimeaikaisen kehityksen myötä kansallisten yhtiöiden palvelu on laskenut liian lähelle halpayhtiöitä, jolloin hieman kalliimmalle lipulle ei tunnu tulevan vastinetta. Jos kohtuullisella hintojen korotuksella laatua saadaan parannettua sen verran, että matkustajat kokevat taas riittävän eron laadussa, ehkä kansalliset lentoyhtiöt voisivat voittaa matkustajia takaisin.
Loppuun voisin mainita esimerkkinä, että Australiassa en lentänyt Tiger Airillä, vaikka sen liput olivat selkeästi halvimmat. Pari kaveria oli lentänyt Sydney-Melbourne ja turvallisuusmääräysten rikkomisen vuoksi Tigerin lennot peruttiin muistaakseni yli kuukaudelta. Tiger maksoi rahat takaisin, mutta ei tarjonnut korvaavaa lentoa tai hotellia. Kaverini olisivat voineet lentää seuraavana päivänä, mutta päätyivät vuokraamaan auton ja ajoivat yön yli ehtiäkseen seuraavan päivän luennoille. Minäkin siis tämän jälkeen lensin mieluummin JetStarilla, joka on Qantasin halpayhtiö. Maksoin Sydney-Melbourne lennosta varmaan 120 dollaria vs 80 dollaria Tigerilla. Paluulentoni peruttiin, mutta koska kyseessä oli Qantasin tytäryhtiö, minut siirrettiin Qantasin lennolle. Ei mitään ongelmia, ei väittelyä check-in deskissä, ei tarvinnut yöpyä kentällä tai edes odottaa paria tuntia seuraavaa JetStar lentoa. Ainoa miinus oli, että minulla oli vain käsimatkatavara ja boarding passin sain tekstarina. Näinollen lennon peruuntuminen selvisi vasta kun turvatarkastuksen jälkeen etsin porttia. Piti palata check-iniin ja hakea sieltä uusi boarding pass, joka oli jo valmiina. Saman olisi ilmeisesti voinut saada myös portilta. JetStar/Qantas olisi voinut ilmoittaa asiasta tekstarilla.
Kannattaisi ehkä kaikilla lennoilla joko lähdön
VastaaPoistatai perille tulon yhteydessä panna matkustajat
kruksaamaan vastauksia sinun kysymyksiisi - mitkä
ovat hinta / laatu preferenssit. Eiköhän olisi maksavan yleisön asia ainakin antaa viitteitä.
Olen ihan samaa mieltä Antin kanssa. Kansallisilla lentoyhtiöillä on rooli maan markkinoinnissa. Mitä pienempi maa, sitä enemmän sillä on merkitystä. Joku Singapore Airlines on varmasti lisännyt Singaporen tunnettuvuutta paljonkin, sillä on oma osuutensa siihen millaiseksi Singaporen asema esimerkiksi bisnesmaailmassa on kehittynyt. Finnairin merkitys Suomelle ei varmaan ole yhtä suuri, mutta kyllä sillä on varmasti vaikutusta matkailijoitten määrään. Suurimman osan näitten matkailijoitten hyödystä saavat ihan muut kuin Finnair.
VastaaPoistaMinustakin Finnair ja ainakin jotkut muut "kansalliset lentoyhtiöt" ovat hakoteillä kuvitellessaan, että ne voisivat kilpailla halpalentoyhtiöitä vastaan samoin asein. Niitten kustannusrakenne on aina raskaampi, joten niitten matkustajapaikan kustannus on myös korkeampi. Eli on tarjottava enemmän tai parempaa, tai myytävä tappiolla.
Muuten, SAS on Ruotsin, Tanskan ja Norjan valtioitten (käsittääkseni edelleen 100%) omistama yhtiö. Ruotsissa ja Norjassa on ollut tyytymättömyyttä siihen, että heillä ei ole omaa kansallista lentoyhtiötä, sanovat että Tukholmasta ja Oslosta pääsee suoralla lennolla vain Kööpenhaminaan. Tietysti liioittelua, mutta totta on, että norjalaisilla kollegoillani kesti kotimatka Phillystä paljon kauemmin kuin minulla. Joutuivat monesti yöpymään matkalla.