Tunnisteet

lauantai 14. tammikuuta 2012

Loput Uudesta Seelannista

Ei ole juurikaan lisättävää aiempiin kirjoituksiin. Franz Josefin jäätiköltä matka jatkui Queenstowniin, NZ:n adrenaliinikaupunkiin. Queenstownissa olisi mahdollista hypätä benjihyppyä, käydä river raftingissä, tai laskuvarjohypätä. Olen jo hypännyt laskuvarjolla edellisellä Australian käynnilläni, eikä tehnyt mieli tuhlata rahoja niihin muihin aktiviteetteihin. Queenstownista olisi päässyt myös vuonoretkille—joko lentäen tai bussilla rannikolle ja sieltä risteilylle. En ole koskaan nähnyt vuonoa ja se olisi voinut olla ihan mielenkiintoista. Täytyy käydä Norjassa.

Queenstownissa vietettiin muistaakseni kaksi yötä YHA hostellissa. Hostelli oli siisti, mutta jostain syystä kylppäreissä oli voimakas hien haju, joka ärsytti. Kaupunki ei ole valtavan suuri—28 700 asukasta—mutta silti eteläsaaren toiseksi suurin Christchurchin jälkeen. Queenstownin lähellä on laskettelukeskuksia, joissa olisi varmasti kiva käydä laskettelemassa talvella. Heli skiing on kai suosittua. Tällä kertaa joka tapauksessa kävin vain katsomassa maisemia viereisen vuoren huipulta. Hienolta näytti.

Lampaat tukkivat tien. Koira piti laumaa koossa.

Lampaita tien tukkeena matkalla Queenstowniin. Maassa on lampaita enemmän kuin ihmisiä.

Queenstown

Näkymiä Queenstownista

Queenstownin jälkeen lentäen Christchurchiin, missä yövyttiin lentokentän lattialla. Kiwi kaverini oli sanonut, että Christchurchissa ei kannata viettää enempää aikaa kuin on pakko. Kun olimme saaneet kentällä laukkumme joskus viiden aikaan iltapäivällä, oli sellainen tunne, että ei ole järkeä lähteä kaupunkiin. Edestakainen matka kentältä kaupunkiin olisi maksanut jotain 30 dollaria. Sitten olisi ehtinyt käydä käytännössä syömässä ja sen jälkeen nukkumaan. Päätin jäädä kentälle. Daniel jätti ylimääräiset kamat kentän laukkusäilytykseen 20 dollarilla ja meni keskustaan. Reilun tunnin kuluttua Daniel palasi ja kertoi kaupungin olevan suljettu ja täysremontissa helmikuisen maanjäristyksen jäljiltä. Auki olevissa hostelleissa ei ollut tilaa, eikä mikään kaupungissa ollut auki. Vihdoin tuli käyttöä heinäkuussa ostamalleni makuualustalle. Telttaa en saanut pystyttää lentokentän aulaan. Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen paluulento Sydneyyn joulua viettämään.

Uusi Seelanti oli mukava paikka. En ole varma paikallisista, mutta siellä reissaavat ihmiset ainakin ovat jotenkin mukavampia ja siedettävämpiä kuin Australiassa. Matkailu Uudessa Seelannissa painottuu enemmän vaellukseen, kalastukseen ja muuhun ulkoiluun. Voi olla sama juttu Australian pohjoisosassa ja Tasmaniassa. Australian itärannikon kännisten teinien ja vielä pahempien kännisten brittien ja irlantilaisten täyttämät hostellit ovat aika sietämättömiä ja rannat ovat vähän tylsiä, jos ei surffaa. Sanoisin, että Uudessa Seelannissa kaksi viikkoa per saari on aika lailla minimi. Nyt piti olla jatkuvasti liikkeessä, eikä aika riittänyt esimerkiksi kehuttuihin useamman päivän vaelluksiin. Lyhyillä pysähdyksillä ehtii kokea lähinnä kaupallistettua Uutta Seelantia—sitä raftingiä, benjihyppyä, käynti Hobittikylässä yms-- eikä se tunnu oikealta Uudelta Seelannilta. Tältä reissulta olisi ehkä pitänyt suosiolla jättää eteläsaari pois. Silti hyvä matka ja auttoi ymmärtämään miksi Uuteen Seelantiin matkustetaan 1-4 kuukauden lomilla.

3 kommenttia:

  1. Uusi Seelanti kuulostaa kyllä näkemisenja kokemisen arvoiselta maalta. Mutta totta on, että patikointeihin tai vastaaviin täytyy varata paljon aikaa. Kuukausi tai enemmänkin Uudessa Seelannissa menisi varmaan helposti.

    VastaaPoista
  2. Ainahan on niin että mitä enemmän paikkoihin pääsee jotenkin paikallisena sisälle, se aukeaa ihmeellisesti. Mutta sellainen kyllä vaatii aikaa. Yhden loman aikana ehtisi ehkä tehdä ratsastusvaelluksen Uudessa Seelannissa ellei pidä sapattivuotta tai ole eläkkeellä. Itse pidin AUstraliastakin kovasti, voi olla että Tasmania ja NZ olisi vielä hauskempia. Australiassa pidin rennosta ja mutkattomasta elämästä ja ihmisistä. Ihmiset oli paljon ulkona tekemässä jotain reipasta ja kivaa - grillaamassa, kävelemässä, juoksemassa, uimassa.

    VastaaPoista
  3. Yhden normaalin 1-2 viikon loman aikana ei tosiaan oikeasti ehdi tehda kuin 1-2 asiaa. Muuten on koko ajan vaihtamassa paikkaa.

    VastaaPoista